Meille tuli kissa lokakuun alussa. Olen siihen hyvin kiintynyt.
Eniten minua ilahduttaa kissassamme se, miten kissa se osaa olla. Ilman että kukaan opettaa! Se hakeutuu istumaan sanomalehden päälle, aivan kuin joku olisi kertonut, että niin kissan kuuluu tehdä. Se pesee itsensä ja peittää jätöksensä niin kuin kissat tekevät. Se ajaa takaa häntäänsä. Se pudottelee pöydiltä tavaroita tassuillaan, koska on tajunnut että voi. Se ei latki vettä astiansa keskeltä, vaan reunoilta. Se teroittaa kynsiään. Se teroittaa kynsiään sohvaan, vaikka vieressä olisi räsymattokin. (Kuka sen sille kertoi?) Se kiipeää, puskee, vaanii ja hiipii kuten kunnon kissa ainakin.
Se ei pyri veteen. Se ei loiki vasten sääriäni. Missään tapauksessa se ei yritä hirnua. Se käyttäytyy juuri niin kuin sen edustamalta lajilta odotetaan, mikä on ihailtavan aukotonta ja hämmästyttävää.
Toiseksi eniten pidän siitä, miten kissamme syö ja peseytyy. Sanotaan, että tulta, nukkuvaa lasta ja virtaavaa vettä voi katsella loputtomasti. Lisäisin listaan itseään pesevän ja ateriaansa nauttivan kissan.
Pesutapahtuma on perinpohjainen ja tarmokas ja päättyy lähes aina onnelliseen nukahtamiskäpertymiseen. Varsinkin naaman siistiminen on hypnoottista katseltavaa. Näin, etukäpälää apuna käyttäen, on ratkaistu ongelma Miten yltää pesemään alueet joihin kieli ei ylety.
Olen lapsuudessani seurannut satoja labradorinnoutajan ravitsemistilanteita. Tuskin on mössö ehditty kumota ämpäristä koiran kattilaan, kun se on jo hotkaistu tehokkaiden, slurpahtavien ääninäytteiden kera ammottavaan, kyltymättömään kitaan.
Ei toimi kissa näin. Kissa kyyristyy ruokakipolleen käpälät sievässä järjestyksessä toistensa vieressä ja häntä vartalon ympärille kierrettynä niin, että koko mirri on hallitussa ja suunnitellussa paketissa. Ateria pikemminkin nautitaan kuin ahmaistaan.
Kolmanneksi mukavinta on leikkiä kissan kanssa. Näin siitäkin huolimatta, että leikkituokio on saattanut päättyä jääpussiin nenäni jatkeena.
Hieman vähemmän arvostan kissamme pyrkimyksiä osallistua kirjoitustöihini. Chrome-selaimemme ei enää ole nimeltään Chrome-selain, vaan "2bbbbbbbbbbbbbb33333333333333333333333333333", koska kissa katsoi tämän osuvammaksi nimeksi.
Kaikenlaista korjattavaa kissa on teksteistäni löytänyt. Hän suosii ilmaisussaan numeroita ja eksoottisia kirjainyhdisteitä, kuten qqqff222r6. Ja sehän on nasakasti sanottu.
Kissamme it-älyn johdosta olen joutunut soittamaan miehelleni selvittääkseni, miten saan tietokoneen näytön sisällön palautettua ymmärrettävään muotoon.
Voi myös olla, että olisin suonut kissamme varttuvan vielä hieman (noin 13 vuotta) ennen kuin se keksii, että älypuhelin on mainio istumapaikka. Toiset 13 vuotta olisi puolestani saanut vierähtää ennen kuin kissamme hoksaa, että puhelin on muutenkin hauska kapine ja tekee mitä käsketään. Esimerkiksi kielellä lipaisemalla voi palata edelliselle auki olleelle sivulle. Kuinka käteviä nämä nykyajan vempaimet.
Muihin eläimiin kissamme suhtautuu terveellä epäluulolla ja silmiinpistävällä isottelulla. Tässä suhteessa käytöstavoissa on vielä hiomista, tai kissastamme tulee eläinten maailman yksinäisin olento.
Luonnollisesti kullannuppumme saa kaiken anteeksi - myös huonekasveihin kohdistamansa huomion - vain ryömimällä illalla peiton alle viereeni tai kiertämällä itsensä rintani päälle keräksi. Onhan hän niin hurmaava. Niin vastustamaton. Ja niin tavattoman etevä.
Eniten minua ilahduttaa kissassamme se, miten kissa se osaa olla. Ilman että kukaan opettaa! Se hakeutuu istumaan sanomalehden päälle, aivan kuin joku olisi kertonut, että niin kissan kuuluu tehdä. Se pesee itsensä ja peittää jätöksensä niin kuin kissat tekevät. Se ajaa takaa häntäänsä. Se pudottelee pöydiltä tavaroita tassuillaan, koska on tajunnut että voi. Se ei latki vettä astiansa keskeltä, vaan reunoilta. Se teroittaa kynsiään. Se teroittaa kynsiään sohvaan, vaikka vieressä olisi räsymattokin. (Kuka sen sille kertoi?) Se kiipeää, puskee, vaanii ja hiipii kuten kunnon kissa ainakin.
Se ei pyri veteen. Se ei loiki vasten sääriäni. Missään tapauksessa se ei yritä hirnua. Se käyttäytyy juuri niin kuin sen edustamalta lajilta odotetaan, mikä on ihailtavan aukotonta ja hämmästyttävää.
Toiseksi eniten pidän siitä, miten kissamme syö ja peseytyy. Sanotaan, että tulta, nukkuvaa lasta ja virtaavaa vettä voi katsella loputtomasti. Lisäisin listaan itseään pesevän ja ateriaansa nauttivan kissan.
Pesutapahtuma on perinpohjainen ja tarmokas ja päättyy lähes aina onnelliseen nukahtamiskäpertymiseen. Varsinkin naaman siistiminen on hypnoottista katseltavaa. Näin, etukäpälää apuna käyttäen, on ratkaistu ongelma Miten yltää pesemään alueet joihin kieli ei ylety.
Olen lapsuudessani seurannut satoja labradorinnoutajan ravitsemistilanteita. Tuskin on mössö ehditty kumota ämpäristä koiran kattilaan, kun se on jo hotkaistu tehokkaiden, slurpahtavien ääninäytteiden kera ammottavaan, kyltymättömään kitaan.
Ei toimi kissa näin. Kissa kyyristyy ruokakipolleen käpälät sievässä järjestyksessä toistensa vieressä ja häntä vartalon ympärille kierrettynä niin, että koko mirri on hallitussa ja suunnitellussa paketissa. Ateria pikemminkin nautitaan kuin ahmaistaan.
Kolmanneksi mukavinta on leikkiä kissan kanssa. Näin siitäkin huolimatta, että leikkituokio on saattanut päättyä jääpussiin nenäni jatkeena.
Hieman vähemmän arvostan kissamme pyrkimyksiä osallistua kirjoitustöihini. Chrome-selaimemme ei enää ole nimeltään Chrome-selain, vaan "2bbbbbbbbbbbbbb33333333333333333333333333333", koska kissa katsoi tämän osuvammaksi nimeksi.
Kaikenlaista korjattavaa kissa on teksteistäni löytänyt. Hän suosii ilmaisussaan numeroita ja eksoottisia kirjainyhdisteitä, kuten qqqff222r6. Ja sehän on nasakasti sanottu.
Kissamme it-älyn johdosta olen joutunut soittamaan miehelleni selvittääkseni, miten saan tietokoneen näytön sisällön palautettua ymmärrettävään muotoon.
Voi myös olla, että olisin suonut kissamme varttuvan vielä hieman (noin 13 vuotta) ennen kuin se keksii, että älypuhelin on mainio istumapaikka. Toiset 13 vuotta olisi puolestani saanut vierähtää ennen kuin kissamme hoksaa, että puhelin on muutenkin hauska kapine ja tekee mitä käsketään. Esimerkiksi kielellä lipaisemalla voi palata edelliselle auki olleelle sivulle. Kuinka käteviä nämä nykyajan vempaimet.
Muihin eläimiin kissamme suhtautuu terveellä epäluulolla ja silmiinpistävällä isottelulla. Tässä suhteessa käytöstavoissa on vielä hiomista, tai kissastamme tulee eläinten maailman yksinäisin olento.
Luonnollisesti kullannuppumme saa kaiken anteeksi - myös huonekasveihin kohdistamansa huomion - vain ryömimällä illalla peiton alle viereeni tai kiertämällä itsensä rintani päälle keräksi. Onhan hän niin hurmaava. Niin vastustamaton. Ja niin tavattoman etevä.
