torstai 24. elokuuta 2017

Sose, Muusi ja muut kullannuput

Kesäkuussa minä istutin 15 perunaa. Kirjoitin siitä merkinnän, niin kuin kaikista tärkeistä asioista kirjoitetaan. Nyt on pottusektorilla tapahtunut siinä määrin tärkeitä asioita, että taas pitää kirjoittaa.


Onko mitään söpömpää kuin pikku perunantaimi? Kissanpentu, te nyt tietysti sanotte, kissanpentu on söpömpi, ja ankanpoika, ja vauvan varvas, mutta minä sanon ei. Minä sanon että peruna se on. Koska minä sen istutin.

Kesäkuun lopussa reippaita, ryppyisiä taimia alkoi pojottaa kasvimaalaatikostamme. Ne olivat niin söpöjä, että teki mieli antaa niille nimet. Sose, Muusi, Laatikko. Ranskis, Lohko, Kerma. Ja nämä tässä, nämä ovat kaksoset Nenä ja Varvas.

Kasvamisen ihme on terapiaa parhaasta ja edullisimmasta päästä. Siinä minun kätteni jälki nyt versoo omapäisen puuhakkaasti, kasvattajastaan irtautuneena, penkoo tiensä läpi mullan ja kanankakan kohti kesän alkukantaista voimaa, kohti auringon alas rojahtavaa satiinista suopeutta. Kohti pärskyviä sateita, joita ei niitäkään Suomen kesässä tarvitse iän kaiken odotella. Sitä taimeen sidottua elämänhalun määrää!

Lähdimme suloisimman kasvupyrähdyksen ajaksi Eurooppaan, ja sinä aikana Muusit ja Ranskikset venähtivät kuin teini-ikäiset pojanklopit. Palattuamme perunanvarsien raajat ryöpsähtelivät honteloina hujoppeina laatikosta kuin äimistellen, miten tässä näin ja mihin suuntaan sitä nyt.

Minä olin niistä niin ylpeä. Kullannuppuni! Sinäkin, Pottuvarvas!

Mutta onko mitään siihen ylpeään tyydytykseen verrattavaa, mitä sadonkorjaaja saa kuokkiessaan oman aloitteellisuutensa annin muhevan maan taskunpohjalta.


Kyllä ei ole. Kyllä on ihminen oman perimmäisluontonsa kanssa nenäkkäin, kun saa kuunnella oman maan pottujen mellastavan kattilassa kannen alla.

1 kommentti:

  1. Casino games - DrmCD
    In this post, 남원 출장샵 we will explain the 제주 출장샵 games of 광주 출장샵 the casino that are used in 피망 바카라 the casino industry to be considered a great choice. 보령 출장샵 The online slots  Rating: 4.2 · ‎15 votes

    VastaaPoista